Havaintoja ulkopuolelta

Joku aika sitten aloin jälleen pohtia kysymystä ulkopuolisuuden ja taiteen (siis laajasti ymmärrettynä) suhteesta. Pohdintani lähti liikkeelle luettuani Kaisa Lekan uuden sarjakuva-albumin (tai oikeammin kirjan) "On the outside looking in", jossa ulkopuolisuuden tunne on kantava teema. Leka esimerkiksi kuvaa albumissaan varsin osuvasti koulun sosiaalisen ekosysteemin pikku julmuuksia, jotka varmasti tuntuvat monista entisistä koulukiusatuista liiankin tutuilta. Tällaisia ulkopuolisuuden kuvauksia on minusta ollut suomalaisissa omakustannesarjakuvissa melko paljon, kuten myös ulkomaisissa vaihtoehtokustanteissa. Esimerkkinä nyt heitettäköön todella kipeän tarkasti ulkopuolisuutta albumeissaan kuvaava Chris Ware.

Onko niin, että jotta pystyy kuvaamaan ja oivaltamaan sosiaalisesta maailmasta jotain perustavaa, pitää ensin tuntea itsensä ulkopuoliseksi? Olisiko niin, että kun ei kuulu mukaan kuvioihin, kuviot näkee ikään kuin selkeämmin ja uudessa valossa? Voisiko entinen koulukiusaaja tehdä tarkkanäköisesti sosiaalisen elämän lainalaisuuksia kuvaavan sarjakuvan tai kirjan?

Käsi pystyyn ne sarjakuvia piirtelevät lukijat, jotka tuntevat välillä pelaavansa ihan eri pallokentällä.